Tiedossa tulevaisuus.

Professoriliiton jäsenyys on kannanotto tieteen, taiteen, ja sivistyksen puolesta.

Professori katselee graafeja täynnä olevaa seinämää.

Uutiset ja tiedotteet

OKM uudistaa yhdessä sidosryhmien kanssa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota. Tänä keväänä päivitetään tilannekuva. Tunnistettuja muutostekijöitä on useita, kuten väestörakenne, teknologia ja ympäristö. Yliopistot eivät ole passiivisia sopeutuja vaan aktiivisia tekijöitä.
***

Professoriliito korostaa, että yliopistojen opetus perustuu tutkimukseen, ja tutkimuksen tason noustessa myös koulutuksen taso kohoaa. Pitkäjänteisen ja riittävän rahoituksen turvaaminen on edellytys sille, että yliopistoissa voidaan tehdä kansainvälisesti korkeatasoista ja vaikuttavaa tieteellistä työtä ja kouluttaa tulevaisuuden osaajia.
***

Yliopistojen perusrahoitus tulee huomioida myös, kun hallitus kokoontuu neuvottelemaan kehysriiheen huhtikuussa.

Kevätseminaari 2025

Professoriliiton vuotuinen Kevätseminaari järjestetään 25.4.2025 klo 12.15–15.15 Helsingissä. Seminaarin teema on tiedeperusteista kasvua ja hyvinvointia. Tilaisuutta on mahdollisuus seurata myös suorana verkkolähetyksenä.

Professoriblogi

  • Into darkness

    It’s very hard to write about the current state of global science without getting sucked into the whirlpool of events in the United States that is perceived by most of our colleagues as nothing short of disastrous. However, so much has been written about it already. And by the time this blogpiece goes out some…

    Julkaistut:
  • Kenen joukoissa seisot, kenen ääntä käytät?

    Työehtosopimusneuvottelut tekevät näkyviksi yhteiskunnan perustavia eturistiriitoja. Työnantajapuolen tilannekuvaukset korostavat lähes poikkeuksetta, kuinka ajat ovat huonot, eikä jakovaraa ole. Työntekijäpuoli vaatii panoksensa tunnustamista palkankorotuksina ja työolojen parantamisena. Yhteistä osapuolten esityksille on vetoaminen mene…

    Julkaistut:
  • Välillä tarvitaan joukkovoimaa

    Mitä yhteistä on Ramses III:n haudanrakentajilla, Thamesin vuoden 1768 merimiehillä, vuoden 1872 Helsingin Kirjatyöntekijäin latojilla ja Helsingin yliopiston professoreilla? No ainakin se, että heillä kaikilla on kokemusta lakkoilemisesta. Tiede-lehti kertoo, että ensimmäinen kirjallinen maininta työväen lakosta löytyy muinaisesta Egypti…

    Julkaistut:
  • Kollegiaalisuus on voimavara, jota ei kannata hukata

    Sieltä täältä vuosien mittaan on kertynyt huolestuttavaa tietoa, kokemuksia, tarinoita ja vihjeitä, jotka jollakin tavoin liittyvät kollegiaalisuuteen ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin yliopistojen toimintaa koskevan päätöksenteon tärkeänä muotona. Uusi yliopistolaki ja yliopistokohtaiset hallintojohtosäännöt toivat yliopistojen vertikaa…

    Julkaistut:

Haluatko vuokrata lomamökit edullisemmin? Member+ on Akavan jäsenetuohjelma.

Member+ – vaihtuvia jäsenetuja

Member+ tarjoaa ajankohtaisia etuja akavalaisten ammattiliittojen jäsenille sekä heidän perheenjäsenilleen.

Acatiimi

Acatiimi on Professoriliiton, Tieteentekijöiden ja Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n jäsen- ja sidosryhmälehti. Lehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa.

Seuraa meitä