Eristäytymisen aika on ohi
Kirjoittanut
Markus OlinVietin nyt maaliskuussa viikon Kyproksella hienossa rantahotellissa. Sää vastasi kuta kuinkin suomalaista kesää, iltaisin oli jopa aika lämmintä. Kypros on monipuolinen kokoelma erilaisia kulttuureja. Se kuuluu EU:hun ja siellä käytetään euroja, mutta autoillaan vasemmalla puolella englantilaishallinnon peruna. Saarella on miljoona asukasta ja kuulemma kaksi miljoonaa kissaa – käärmeitä torjumassa. Saaren pohjoisosa on turkkilaisessa hallinnossa, kun eteläistä puolta hallitsee kreikankielinen ortodoksinen väestö; kirjaimet ovat tällä alueella kreikkalaisia. Kypros edustaa hyvin eurooppalaista monimuotoisuutta mukaan lukien ikivanhojen kriisien rasite.
Olimme Kyproksella EURAD-hankkeen vuosikokouksessa ja seuraavan vaiheen suunnittelussa. EURAD on Euroopan ydinjätetutkimuksen yhteishanke (Joint Programming), johon osallistuvat ydinjätteistä huolehtivat yhtiöt, viranomaistukiorganisaatiot ja yliopistot sekä tutkimuslaitokset, ja niiden lisäksi kansalaisyhteiskunnan organisaatiot. Siihen on vuodesta 2019 alkaen koottu lähestulkoon kaikki Euroopan komission rahoittama alan tutkimus: nyt oli ensimmäisen vaiheen EURAD-1:n kolmas vuosikokous ja samalla valmisteltiin EURAD-2-hanketta vuosille 2024–29. Kyse on kuitenkin enemmän prosessinomaisesta toiminnasta, jonka suunnitellaan jatkuvan pitkään, toteutettuna peräkkäisinä projekteina. Tällaisessa mallissa komissio myöntää rahoituksen, mutta suurin osa hankkeen hallinnosta kuuluu sen osallistujille. Hankala malli toteuttaa. Jopa niin hankala, että komission yhteyshenkilö oli varsin huolissaan hanketta valmisteltaessa.
Olen toiminut EURAD-1:n yhden työpaketin (noin 5 miljoonaa euroa ja 30 osallistuvaa organisaatiota 13 maasta) johtajana ja siten päässyt seuraamaan toimintamallia hyvin läheltä. Työtehtäviä EURADiin liittyen on vähintään viikoittain jollei useamminkin. Hankkeessa ei ainoastaan tutkita, vaan se sisältää myös strategisia hankkeita, joissa edistetään EU-tason toimintaa alalla, vaikkapa säännöstön harmonisointia. Luonnollinen osa ovat myös osaamisen kehittämishankkeet, joilla pyritään jakamaan jo saavutettua osaamista vähemmän edistyneille jäsenmaille ja organisaatioille. Erittäin tärkeä ylätason tavoite on verkottumisen ja yhteistyön edistäminen kaikkien osallistujien kesken.
Tällaisessa ympäristössä toimiminen vaatii aika lailla uutta otetta ja uusia käytösmalleja, joita olemme yhdessä hankkeen kuluessa opiskelleet. Oman asian edistäminen vaatii sitä, että saat muiden tuen ehdotuksellesi ja toisaalta pitää tukea muiden ehdotuksia, kun niitä pitää tarpeellisena. Iso osa tästä toiminnasta tapahtuu tuollaisen Kyproksen kokouksen tauoilla, lounailla ja päivällisillä. Lisäksi toimijoilla (jäteyhtiöt, tutkijat ja viranomaistuki) on omat pysyvät toimielimensä, joiden avulla taataan tuo edellä mainittu prosessimaisuus. Nämä pysyvät toimielimet suunnittelevat uuden projektin, ei projekti itse. Olen mukana ydinjätealan viranomaistoiminnan tukiyhdistyksen SITEX.Networksin toiminnassa ja viimeiset vuodet myös sen hallituksessa VTT:n edustajana. Tämä verkosto huolehtii myös yhteydenpidosta kansalaisyhteiskunnan toimijoihin.
Työkulttuuri muuttui varsin paljon, kun ydinjätealalla lähdettiin tähän yhteistoimintamalliin, joka vaatii kokoaikaista aktiivisuutta, proaktiivisuutta, laajoja verkostoja ja kilpailukykyistä osaamista. Voi hyvin sanoa, että eristäytymisen aika on ohi. Mikään yksittäinen toimija ei tällaisessa mallissa voi toimia ilman muiden tukea.
Ydinjätealalla suomalaiset ovat siinä mielessä edelläkävijöitä, että Posiva on suurella todennäköisyydellä ensimmäinen käytetyn ydinpolttoaineen geologinen loppusijoittaja maailmassa. Loppusijoitustila Onkalo alkaa olla valmis, eikä 1980-luvulla aloitettu työ ole jäänyt aikataulustaan vasta kuin muutaman vuoden: silloin aikoinaan asetettiin tavoitteeksi vuosi 2020. Suomi näyttää tässä esimerkkiä, mutta hyötyy samalla laaja-alaisesta eurooppalaisesta yhteistyöstä, joka näyttää mahdollistavan yhteistyön myös amerikkalaistan ja kanadalaisten toimijoiden kanssa. Euroopan komissio on laajentamassa samaa yhteistoimintamallia myös uusille tutkimuksen aloille.
Näin eduskuntavaalien alla lienee hyvä ymmärtää kuinka tärkeää ja hyödyllistä on aktiivinen toiminta tällaisissa kansainvälisissä verkostoissa. Kyse ei ole enää kielitaidosta, jossa alamme olla hyviä, vaan kyvystä puhua, kuunnella ja toimia monimutkaisessa ja -muotoisessa ympäristössä. Olemme tavallaan palaamassa yli sadan vuoden takaisiin Helsingin ja Viipurin monikulttuurisiin ja -kielisiin toimintaympäristöihin, joissa ei voinut pärjätä eristäytymällä, vaikka olisi ollut kuinka hyvä taitaja alallaan. Hyvän osaamisen kruunaa sosiaalinen kyky toimia monimutkaisessa, monikulttuurisessa ja siten rikkaassa ympäristössä. Eristäytymisen aika on ohi!
