Gerontologia auttaa näkemän elämän selvemmin

Kestoaihe politiikkakeskusteluissa on väestön eliniän piteneminen. Sen sijaan että puhuttaisiin Suomen pitkäikäisestä väestöstä, puhutaan ikääntyvästä väestöstä. Ikääntyvä väestö esitetään yleensä erittäin negatiivisena asiana, joka vie Suomen turmioon. Havaintojeni mukaan monilla keskustelijoilla on erittäin pinnallinen ja myös virheellinen käsitys ikääntymisestä. Yleinen ajatusvirhe on, että luulemme elämän jatkuvan vain lopusta ja että eliniän piteneminen johtaa vain vanhuuden pitenemiseen. Ajatusharha perustuu siihen, että vuosia tilastollisen vanhuuden raja on ollut 65 vuotta, joka taas juontaa juurensa aikanaan mielivaltaisesti asetetusta 65 vuoden iästä vanhuuseläkkeen rajana. Kun pidämme tiettyä kronologista ikää, siis 65 vuotta, vanhuuden rajana, vanhuutta edeltävä aika eli ei-vanhuus pysyy samanmittaisena ja vanhuus näyttää pitenevän ja vanhojen osuus näyttää kasvavan. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan muutu vanhoiksi samanikäisinä, eikä juuri kukaan muutu vanhaksi 65-vuotiaana vaan paljon myöhemmin.

Ikääntyminen, vanheneminen ja vanhuus ovat eri asioita. Ikääntyminen tarkoittaa iän karttumista, joka alkaa syntymästä. Ikä karttuu kaikille samaa tahtia. Vanheneminen tarkoittaa elimistön toimintojen asteittaista heikkenemistä, joka johtaa kuolemaan. Vanheneminen alkaa joiltain osin jo teini-iässä, mutta siinä on suuria yksilöllisiä eroja ja eroja on myös eri elinjärjestelmien vanhenemistahdissa. Hyvät elinolot ja terveelliset elintavat hidastavat biologista vanhenemista ja monipuolistavat sosiaalista vanhenemista. Esimerkiksi jo parikymppisinä tupakoitsijat ovat biologisesti vanhempia kuin samanikäiset tupakoimattomat henkilöt. Eri aikaan syntyneiden ihmisten vertailu taas osoittaa, että aiempaa suotuisamman sosiaalihistoriallisen elämänkulun seurauksena nykyiset iäkkäät ihmiset ovat monin eri tavoin paremmassa asemassa kuin aiemmat sukupolvet.

Ikääntyminen ja vanheneminenkin kestävät kauan, koska vanhenemismuutokset alkavat varsinaisesti painaa vasta noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa. Vasta keskimäärin pari vuotta ennen kuolemaa fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi heikkenevät merkittävästi. Hieman yksinkertaistaen voi päätellä, että Suomessa vanhuus alkaa nykyisin noin 80 vuoden iässä, jolloin odotettavissa oleva keskimääräinen elinaika on 10 vuotta. Muistutan kuitenkin, että puolella 80-vuotiaista on odotettavissa enemmän kuin 10 elinvuotta, joten heidän vanhuutensa alkaa myöhemmin. Keskiarvot kuvaavat suuren joukon keskimääräistä näkymää, eivät yksilöä.

Suomessa on noin miljoona 65–80-vuotiasta henkilöä. Mikä ikävaihe sijaitsee ikävuosien 65 ja 80 välillä, jos se ei ole vanhuutta? Tähän ei löydy vastausta kehityspsykologisia tai sosiaaligerontologisia teorioita tutkimalla. Monet näistä teorioista ovat peräisin viime vuosisadan puolivälin tienoilta, jolloin elinikä oli huomattavasti lyhyempi ja kuusikymppiset jo lähestyivät vanhuuttaan. Monissa teorioissa noin 60 vuoden iässä alkavaa elämänvaihetta luonnehtivat irtautuminen sosiaalisista suhteista ja heikentynyt terveys sekä hyvinvoinnin aleneminen. Viime vuosien tutkimukset osoittavat päinvastaista. Uudet tutkimuksemme ovat antaneet viitteitä siitä, että käsityksiä ja teorioita ja myös politiikkaa pitäisi jo päivittää. Harva nykyinen 65–80-vuotias kokee itsensä vanhaksi, saati näyttää vanhalta. Nykyisten 75–80-vuotiaiden kognitiivinen kyky, fyysinen toimintakyky ja psykologinen hyvinvointi ovat parantuneet merkittävästi verrattuna 30 vuoden takaiseen. Olen jo jonkin aikaa kutsunut noin 65 ja 80 ikävuoden välille sijoittuvaa ikävaihetta myöhäiskeski-iäksi. Empiiriset tutkimukset viittaavat siihen, että vanhuus on siirtynyt myöhempään ikään ja samalla keski-ikä on pidentynyt. Tutkimusten mukaan keski-ikä on myönteistä aikaa ja keski-iän kriisi pelkkä myytti.

Eliniän piteneminen on johtanut pitkäikäiseen väestöön. Minusta ikääntyvä väestö yleisesti käytettynä käsitteenä luo virheellisiä oletuksia väestön tilasta ja vinouttaa keskustelua. Jos otamme lähtökohdaksi sen, että väestö on pitkäikäistä, keskustelun pitää koskea kaikkia elämänvaiheita eikä ainoastaan eläkeikää tai viimeisten elinvuosien hoivatarvetta. Pitkäikäinen väestö avaa meille aivan uusia näkökulmia ajatteluun.

Esimerkiksi työnantajien ja työntekijöiden on hahmotettava, että eliniän kasvun myötä työurienkin pituuden on syytä oleellisesti kasvaa nykyisestä noin 40 vuodesta. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan muutoksia. Miten muuttuvat koulutus, työssäkäynti ja perhe-elämä, kun terve ja toimintakykyinen elämä on 10–20 vuotta pidempi kuin viitisenkymmentä vuotta sitten. Jos jatkaisimme töissä 75-vuotiaaksi saakka, voisi työssä käynnissä olla katkoksia esimerkiksi lasten tai vanhojen omaisten hoidon takia tai uuden koulutuksen takia. Osaamista voisi vielä kuusikymppisenäkin täydentää ja sen jälkeen jatkaa 10–15 vuotta töissä. Elämä voisi olla paljon nykyistä rennompaa. Nykyäänkin moni yli 65-vuotias haluaa tehdä töitä, joskaan ei ehkä ihan yhtä intensiivisesti kuin aiemmin eikä ehkä samaa hommaakaan. Moni eläkeläinen on jo nyt työelämässä mukana. Tämän ikäisten ihmisten terveys ja toimintakyky ovat yleensä riittävän hyviä, ja pitkä työura antaa valmiuksia monenlaisiin hyödyllisisiin tehtäviin. Valitettavasti työelämä ei ole oikein valmis monisukupolviseen työvoimaan, mikä haittaa yli kuusikymppisten ihmisten työllistymistä tai työpaikan vaihtoa. Vaikkapa nelipäiväinen työviikko yhdistettynä aiempaa pidempään työuraan voisi sopia pidentyneeseen elinikään. Kun töissä jatketaan pidempään, eläkekertymä ei muutu, vaikka ansiotaso lyhyemmän työviikon takia laskisi. Eläkkeellä vietettäisiin myös yhtä pitkä aika kuin aiemmin.

Huomattava osa nykylapsista saavuttaa 100 vuoden iän. Miten hahmottuu sadan vuoden elämä? Millaisia elämänvaiheita siihen sisältyy? Kasvava elämän pituus tulisi ottaa huomioon koulutusta suunniteltaessa. Perheetkin muuttuvat. Perheissä voi tulevaisuudessa yleisesti olla neljä jopa viisi sukupolvea. Lähes jokaisessa perheessä on jo nyt tai ainakin lähitulevaisuudessa yli 90-vuotiaita tai jopa 100-vuotiaita jäseniä. Tämä johtuu siitä, että ennenaikainen kuolleisuus on laskenut ja kuolemat pakkautuvat yhä korkeampaan ikään. Päädymme aidosti monisukupolviseen väestöön. Aiemmin väestön painopiste oli nuorissa ja keski-ikäisissä, tulevaisuudessa meillä on melkein yhtä paljon nuoria, keski-ikäisiä ja sitä vanhempia ihmisiä. Väestöpyramidi ei ole silloin pyramidi vaan suorakaide.

Elämän pidentyessä meillä on käytettävissä enemmän elinaikaa kuin ennen, ja siitä syystä pitäisi miettiä elämänvaiheita uudella tavalla. Elämän piteneminen ole sama asia kuin väestön vanheneminen. Pitkäikäinen väestö kuulostaakin ihan eri asialta kuin ikääntyvä väestö.

Taina Rantanen

Gerontologian ja kansanterveyden professori, Jyväskylän yliopisto

Lue lisää kirjoittajalta