Henkilökohtaista, paikallista, kansallista vai kansainvälistä edunvalvontaa?

Kirjoittanut

Teija Laitinen

Kommentit (0)

Professoriliiton monivuotisena aktiivijäsenenä olen saanut mahdollisuuden nähdä professorien työhön liittyviä haasteita ja niiden yllättävyyttä ja laajaa kirjoa monesta eri näkökulmasta. Nyt kun liiton vuosien 2026–2029 strategian uudistamistyö alkaa, on ehkä hyvä pohtia hetki niitä kokonaisuuksia, joiden parissa liitto toimii aktiivisesti ja jotka siten voisivat olla luonteva lähtökohta uuden strategian laadinnalle.

Vaikka strategian painopisteet muuttuvat toimintaympäristön muuttuessa, liiton arvot ovat pysyviä. Jäsenkeskeisyys, tutkittu tieto, sivistys, luotettavuus, avoimuus ja rohkeus ovat niitä arvoja, joita liitto haluaa toiminnassaan tuoda esille. Henkilökohtaisesti pidän näistä tärkeimpänä jäsenkeskeisyyttä. Miksi näin? Yliopistot ovat saaneet yhä enemmän yritysmäisiä piirteitä. Pysyvän perusrahoituksen lisäksi mukaan on tullut enenevässä määrin monenlaisia määräindikaattoreita tai tulostavoitteita, jotka määrittelevät yliopistojen saaman rahoituksen. Professoriliiton toiminnassa jäsenten näkemysten professorikunnalle merkittävistä asioista tulee edelleen olla ohjenuorana riippumatta siitä, miten yritysmäiseen johtamiseen ja toimintaan yliopistojen tulevaisuus on suuntautumassa.

Henkilökohtaisella tasolla jäsenyydestä koettu hyöty lienee kaikkein vaihtelevinta. Joidenkin kohdalla ura on alkuvaiheessa tai jo päättynyt, ja työhön liittyvissä ongelmissa ei ole koskaan tarvinnut olla yhteydessä liittoon, hyvä niin. Valitettavasti kuitenkin yhä uudenlaisia työsuhteeseen liittyviä ongelmia voi tulla eteen silloinkin, kun niitä vähiten odottaa. Merkittävä osa jäsenkunnasta on henkilökohtaisesti joutunut turvautumaan liiton tarjoamaan oikeudelliseen apuun koskien muun muassa perusteettomasti määräaikaistettujen palvelussuhteiden selvittämistä, työnjohdollisia kuulemistilaisuuksia ja palkan muodostumista. Vahvassa nousussa myös professorikunnan osalta ovat häirintään ja epäasialliseen käyttäytymiseen liittyvät syytökset, jotka usein tulevat yllättäen ja joilta puolustautuminen vie valtavasti voimavaroja itse työn tekemisestä. Professoriluottamusmiesten työ on valitettavasti tullut monelle tutuksi muissakin asioissa.

Paikallisella tasolla liiton toiminnassa keskeisessä roolissa ovat paikallisosastot ja niiden aktiivijäsenet. Paikallisosastojen toiminnan tukemista pidän itse ensiarvoisen tärkeänä. Merkityksellisiä ovat myös yliopistojen johdon ja rehtoreiden tapaamiset. Näissä keskusteluissa käydään läpi esimerkiksi kyseisen yliopiston palkkakyselyn tuloksia ja niissä ilmenneitä epäjohdonmukaisuuksia. Näiden tapaamisten kautta on saatu hyviä tuloksia.

Kansallisella tasolla liiton tärkein tehtävä on luonnollisesti työehtosopimusneuvottelut, jotka käynnistyvät taas ensi keväänä. Myös vaikuttamistyö esimerkiksi ministeriöissä, valtakunnallisissa työryhmissä ja päätöksentekijöiden tapaamisissa tuo hyötyä jäsenkunnallamme koko valtakunnan tasolla. Keskeisenä aiheena on huoli yliopistojen ja tutkimuslaitosten kansainvälisesti kilpailukykyisistä toimintaedellytyksistä.

Kansainvälisellä tasolla kuulumme joihinkin kansainvälisiin järjestöihin ja elimiin, joiden kautta voidaan edistää liiton tarkoitusperiä. Näiden kautta pyrimme vaikuttamaan professorikunnalle tärkeisiin aiheisiin, kuten tutkijoiden uriin, yliopistojen ohjausta ja hallintoa koskeviin malleihin ja työsuhteiden ehtoihin. Kansainvälisen tason toiminta ei suoranaisesti näy jäsenkunnalle juuri muuta kuin liiton vuosikertomuksen kautta, mutta sen avulla vaikutetaan edunvalvontatyöhön.

Kaikilla kuvatuilla tasoilla on omat haasteensa ja erityispiirteensä ja lisäksi niin laajoja asiakokonaisuuksia, että on strategisesti välttämätöntä valita edunvalvonnan painopisteet, joilla jäsenet kokevat liiton toiminnan olevan merkityksellisintä ja vaikuttavinta. Näiden painopisteiden valinnassa jäsentemme näkemykset ovat liitolle ensiarvoisen tärkeitä, ja tulemme kartoittamaan niitä tulevan kevään aikana eri yhteyksissä uuden strategiamme pohjaksi.

Toivotan kaikille hyvää ja menestyksellistä kevätlukukautta 2025!

Kirjoita vastaus tai kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *.

Anna vastaus numerona.