Joko sinun yliopistossasi on demokratiaoptimoitu johtosääntö?

– johtosääntöjen minimivaatimukset demokraattiselle johtamiselle suomalaisissa yliopistoissa

Olemme polttaneet yliopistodemokratialiikkeessä nyt rauhanpiippua ja luopuneet sisäisestä kiistelystämme yliopistolain uudistamistarpeen suhteen. Yliopistolain uudistaminen tuntuu mahdottomalta, kun minkään värinen hallitus ei kiinnostu asiasta ja yliopistojen johto varoittelee aina siitä, että jos laki avataan, niin lopputulos voi olla nykyistäkin huonompi. Tämä on tosin puhdasta spekulaatiota. Tosiasiaksi jää, että yliopistojen johtoa, joka peesaa OKM:n näkemyksiä yliopistopolitiikassa, ei kiinnosta yliopistolain uudistaminen demokratian lisäämiseksi. Ja tietenkin johdolla on samalla oma intressinsä pelissä: yksinvaltainen, kova autoritaarinen johtaminen on paljon helpompaa kuin demokraattisen hallinnon johtaminen, jossa aikaa kuluu suostutteluun ja keskusteluun.

Olkoon sitten niin, että yliopistolakia ei muuteta. Sen sijaan kaivammekin sotakirveet esille ja lähdemme taistelemaan yliopistojen johtosääntöjen, hallitusten työjärjestysten ja muiden sisäisten ohjeiden epädemokraattisia piirteitä vastaan, Jari Stenvallin* Professoriliitolle toimittamien raporttien viitoittamalle tielle siis! Johtosäännöt ja työjärjestykset ovat paljon tärkeämpiä yhteisön toiminnan ja hyvinvoinnin kannalta kuin visiot, strategiat ja suunnitelmat, joiden valmistelussa yliopistojen hallitusten jäsenet uuvutetaan. Näyttää unohtuneen, että yliopistojen perustehtävistä ei ole mitään epäselvyyttä: ne ovat tutkimus ja siihen perustuva ylin opetus – yhteiskunnallista vuorovaikutusta unohtamatta.

Yliopistoyhteisön on oltava – ja se on – valmis demokraattiselle vallankäytölle. Haluamme seuraavassa nostaa esille avainkohtia, joihin yliopistoyhteisön on syytä kiinnittää huomiota omissa johtosäännöissään ja työjärjestyksissään.

Yliopistolaki painottaa yliopiston hallituksen ja rehtorin valtaa. Moni esityksemme kohdistuukin prosessiin, miten tätä valtaa voidaan valvoa ja miten yliopistoyhteisö voi rakentavasti pyrkiä estämään erilaiset demokratiaa entisestään romuttavat johtosääntövallankaappaukset ja yliopistodiktatuurin synnyn.

Tärkein seikka on ottaa huomioon yliopistokollegion tarjoama asiantuntemus itse johtosääntötyöskentelyssä. Tämä asia saattaa vaatia muutoksen itse laissa, mutta jo nykyisen lain puitteissa voidaan toteuttaa demokratian lisäämistä johtosäännöllä itsellään esimerkiksi siten, että kuvataan johtosäännön uudistamisen ja hallinnoinnin käsittelyprosessi siten, että hallitus on valmistelussa velvollinen kuulemaan ja kommentoimaan kollegion esittämät muutokset.

Lisäksi johtosääntöön voidaan kirjata hallituksen säännöllinen kuuleminen kollegiossa ja se, että hallinnon tarkastuksesta pitää säännönmukaisesti raportoida kollegiolle. Toimivan johdon kulujen ja laskutuksen seuranta myös kollegion toimesta estää potentiaalisia väärinkäytöksiä ja tehostaa esimerkiksi hallintolain ja muiden säännösten noudattamisen valvontaa.

Hallituksen työjärjestyksessä tai johtosäännössä on tärkeää kuvata se prosessi, miten esimerkiksi kollegio tai hallituksen sisäinen jäsen voi tuoda hallituksen päätettäväksi asian. Esittelyoikeutta ei pidä rajoittaa vain rehtorille tai hallituksen puheenjohtajalle vaan esimerkiksi kollegiolla pitäisi olla oikeus tehdä esityksiä, jotka hallituksen tulee käsitellä.

Yliopistodemokratian yksi tärkeä tukipilari on tiedekuntien riittävän päätösvallan turvaaminen. Nykyinen dekaanin yksivalta yksiköissään on samalla tavalla haitallista kuin rehtorinkin yksivalta. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedekuntien asemaa täytyy vahvistaa ja vaalilla valitulla tiedekuntaneuvostolla tai vastaavalla elimellä täytyy olla todellista päätösvaltaa. Kuunteluoppilaan rooli on turhauttava ja turha. Tiedekuntahallituksen tulee voida puuttua ja valvoa dekaanin budjettiesityksiä ja vahvistaa ne, ja lisäksi on tärkeää, että dekaani valitaan tiedekunnassa tai tiedekunnan esityksestä. Dekaanin valinnassa pitää samalla luopua yksityisen sektorien rekrytointeihin liittyvistä konsulttivetoisista menettelyistä mukaan lukien psykologiset testaukset. Yhteisön jäsenet ja päätöksentekijät kyllä tietävät ja tuntevat ehdokkaiden ansiot. Akateemisen yhteisön johtaminen ei ole rakettitiedettä, vaan terveen järjen käyttöön liittyvää toimintaa, jossa tasapuolisuuden ja reiluuden periaatteiden kunnioittaminen kuvaa hyvää ja arvostettua johtajuutta.

Nykyinen yliopistolaki korostaa rehtorin ja alemman tason johtajien suvereenia valtaa. Katsomme, että on tärkeää, että johtosäännöissä kuvataan selvästi, että yliopistojohtajan on oltava toistaiseksi työsuhteeseen nimetty (’pysyvä’) professori (dekaanit, rehtorit) ja rehtorien ja dekaanien kausille tulee olla selvä rajoitus, esimerkiksi kaksi perättäistä kautta. Professori on uransa aikana ollut opiskelija, monissa keskiryhmän ja lopulta myös professorin tehtävissä, ja ainoastaan tämä kokonaisvaltainen näkemys voi taata sen, että kaikki urapolullaan etenevät otetaan päätöksenteossa tasapuolisesti huomioon.

Lisäksi olisi kuvattava selvästi, millaisilla toimilla yliopistoyhteisö voi valvoa, ettei yliopistosta nousevien johtajien tai edustajien toimissa ilmene institutionaalisen tai rakenteellisen korruption piirteitä sekä kuvata, miten mahdollisiin väärinkäytöksiin voidaan reagoida.

Haastamme kaikki Suomen yliopistojen hallitukset ja kollegiot tarkastelemaan omia johtosääntöjään näiden demokratian vähimmäiskriteereiden näkökulmasta ja tekemään vaadittavat korjaukset. Tässä prosessissa kollegiolla on ratkaiseva osuus; kollegio on yliopistoyhteisön oma toimielin, jossa on vahva, demokraattisin periaattein koottu edustuksellinen kolmikanta. Jos kollegio päätyy siihen, ettei hallituksen toiminta ole yliopiston edun mukaista, se voi ilmaista epäluottamuksen koko hallituksen toimintaan, jonka voi olettaa johtavan koko hallituksen eroon. Jos hallitus päättäisi vastustaa kollegion näkemystä, kollegio voisi päätyä erottamaan koko hallituksen. Yliopistolaissa on kuvattu menettely yhden jäsenen erottamiselle mutta tämä kirjaus ei voi ohittaa yleistä hallinto-oikeudellista periaatetta, jonka mukaan nimittävä elin on erottamaan oikeutettu toimija.

Parhaimmillaan yliopistokollegiot voisivat olla yliopistojen kansanvaltaisia ”eduskuntia”, joiden kautta johdon toimia voidaan valvoa vaalien välilläkin – ja jos luottamukseen tulee säröjä, valita uusia voimia johtotehtäviin. Jäämme odottamaan kollegioilta aktiivisempia toimia; yliopistolain sallimaa demokratiamaksimoitua johtosääntöä tuskin tulemme näkemään, mutta demokratiaoptimoitukin riittää. Se lisää yliopistoyhteisön sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, tuottavuutta ja opettaa yliopistoyhteisölle tärkeitä yhdessä toimimisen periaatteita.

*Jari Stenvallin selvitykset:
Kohti hyvin johdettuja, yhteisöllisiä yliopistoja ja yliopistodemokratiaa – yliopistojen johtosäännöt, johtaminen ja demokratia Suomessa professoriaktiivien näkökulmasta
Yliopistojen johtosäännöt ja niiden vaikutukset professoreiden vaikutusmahdollisuuksiin ja toimintaan

Petri Lehenkari, lääketieteellisen solu- ja kehitysbiologian professori; Jukka Kekkonen, oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori emeritus

Petri Lehenkari

Lääketieteellisen solu- ja kehitysbiologian professori, Oulun yliopisto

Lue lisää kirjoittajalta