Kilpatutkijan elämää
Kirjoittanut
Aki MikkolaOlen usein pohtinut tutkijan uran vaatimuksia, erityisesti kurinalaisuutta ja järjestelmällisyyttä, ja todennut, että tutkijan elämä muistuttaa yllättävän paljon kilpaurheilijan elämää. Molemmilla urilla tarvitaan tahdonvoimaa, pitkäjänteisyyttä ja jatkuvaa kehittymistä. Myös tutkijalta vaaditaan kilpailuhenkeä – menestys rahoitushauissa ja uusien tutkimustulosten tuottaminen vaativat samanlaista omistautumista kuin urheilijalta kilpailuvoittojen tavoittelu.
Harjoituskausi
Kilpaurheilijan menestys pohjautuu säännölliseen ja järjestelmälliseen harjoitteluun. Sama pätee tutkijan työhön: Pitkäjänteinen tutkimustyö vaatii syvällistä keskittymistä ja jatkuvaa uuden oppimista. Tutkijat harjoittavat omia ”lihaksiaan” – osaamistaan ja taitojaan – aivan kuten urheilijat. Ero on lähinnä aikajänteessä. Tutkijan ura voidaan nähdä alkavan väitöskirjatyöstä, joka toimii starttina ammatilliselle kehitykselle. Väitöksen jälkeen alkaa ”peruskuntokausi”, ja tärkeimpiä vuosia ovat väitöksen jälkeiset viisi ensimmäistä vuotta eli post-doc-vaihe. Tämä aika määrittelee pitkälti tutkijan uran jatkon.
Aktiivinen ja hyvin verkottunut post-doc-tutkija voi edetä urallaan seuraavalle portaalle, kuten apulaisprofessoriksi. Seuraavat vuodet vastaavat ”kilpailukautta” – täysipainoista professorin tai tutkijan uraa. Molempiin urapolkuihin kuuluu rutiineja, mutta huippuhetket, kuten julkaistut tutkimukset ja tieteelliset läpimurrot tutkijalle sekä kilpailuvoitot urheilijalle, ovat tavoitteena.
Vastukset ja epäonnistumiset
Kilpaurheilijat kohtaavat urallaan loukkaantumisia ja tappioita, ja tutkija kohtaa omat epäonnistumisensa. Hypoteesi voi osoittautua vääräksi, tutkimusprojekti voi ajautua umpikujaan, ja artikkelin hylkäys voi tuntua henkilökohtaiselta iskulta. Sekä urheilijan että tutkijan on opittava käsittelemään epäonnistumisia ja nähtävä ne mahdollisuuksina kasvaa ja kehittyä. Epäonnistumisten käsittely ja niistä toipuminen ovat keskeisiä molemmissa urissa.
Yksilö- vai joukkuetutkija?
Tutkijan työ voi olla sekä yksilöurheilijan että joukkueurheilijan kaltaista kontekstista ja tutkimusalueesta riippuen. Yksilötutkija työskentelee itsenäisesti kehittäessään henkilökohtaisia tutkimusideoita tai kirjoittaessaan, ja hän on itse vastuussa suorituksestaan. Joukkueurheilijan tapaan tutkija voi kuitenkin toimia osana laajempaa tiimiä, erityisesti monitieteellisissä projekteissa tai laboratorioyhteistyössä. Tiimityö, vastuunjako ja yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa ovat välttämättömiä suurissa projekteissa.
Tutkijan uralla näitä rooleja yhdistetään jatkuvasti. Välillä hän toimii itsenäisenä yksilöurheilijana, toisinaan taas osana suurempaa tutkimusjoukkuetta. Parhaat tulokset syntyvät, kun molemmat roolit sulautuvat saumattomasti yhteen.
Entä oma urani – miltä voitot ja tappiot ovat henkilökohtaisesti maistuneet? Vuoden Professoriksi valinta vuonna 2023 on ollut yksi niistä huippuhetkistä, jolloin pitkäjänteinen työ ja omistautuminen palkittiin näkyvästi. Toisaalta olen hakenut akatemiaprofessorin paikkaa kahdeksan kertaa, mutta en ole onnistunut saavuttamaan sitä. Olen kuitenkin lohduttanut itseäni sanonnalla: Tärkeintä ei ole voitto, vaan se kuuluisa matka ja siitä saadut kokemukset.
