Mistä työehtosopimuksessa on oikeastaan kysymys?

JUKO neuvottelee parhaillaan professorien ja muiden yliopiston työntekijöiden tulevasta työehtosopimuksesta. Todellisuus rajautuu historiallisten saavutettujen etujen ja länsimaisen demokraattisen yhteiskunnan aatteellisen ja eettisen viitekehyksen sisälle. Raameja yritetään paukutella erityisesti työnantajan suunnasta: Äänitorvea näyttävät tällä kierroksella käyttävän rehtorit. Professori Jaana Hallamaa analysoi erinomaisesti tilannetta omassa blogissaan. Jatkan hieman professorikollegan pohdintaa porautuen syvemmälle ja kysyn, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan työstä sopimisesta.

Yliopiston vallitsevia käytäntöjä ovat olleet muun muassa kokonaistyöaika (1612 tuntia) ja opetusmääräkatto (professoreilla kontaktiopetuksessa 141 tuntia). Nämä varmaankin nojaavat syvemmällä oleviin ajatuksiin ja toimenpideohjelmiin esimerkiksi akateemisesta vapaudesta, joka pohjimmiltaan nojaa taas vielä syvempiin arvoihin, esimerkiksi järjen ja hyveiden universaaliuteen.

Antiikin perinnön lisäksi voimme oppia jotain arvoista uskonnoista. Lähes kaikissa maailman suurista uskonnoista toistuu kristinuskon kultainen sääntö: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille.” Hindulaisuudessa asia ilmaistaan: ” Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.” Arvoisat rehtorit: Kun seuraavan kerran tartutte kynään, muistakaa lähtökohtanne ja meidät, jotka olemme valinneet olla muulla kuin hallintopainotteisella urapolulla ja silti vielä töissä yliopistossa!

Minulle itselleni kontaktiopetustuntikatto ei ole kovin tärkeä asia, koska opetan lääketiedettä, jossa opetus annetaan monimuoto-opetuksena ja kontaktia otetaan niin monilla eri tavoilla alkaen leikkaussalista päätyen luentosalin eteen. Tuntikaton sijaan minulle olisi tärkeämpää puhua näissäkin neuvotteluissa siitä, toteutuuko akateeminen vapaus oikeasti ja jos ei, miksi ei. Miksi esimerkiksi professorin työstä digitalisaation myötä yhä suurempi osa koostuu sihteerin töistä? Tai miten pelkkä kilpailutetun rahoituksen perässä juokseminen, raportointi ja kerjääminen syö kokonaistyötuntiajasta ja niin kutsutusta akateemisesta vapaudesta niin kohtuuttomasti aikaa? Nämä asiat toki ovat niin monimutkaisia, hienosyisiä, epäyhteismitallisia, organisaatioriippuvaisia ja niin edelleen, ettei niistä voida kovin helposti puhua. Työehdoista sovittaessa onkin helpompaa kaikille osapuolille jankata esimerkiksi 141 tunnin opetuskatosta. Ehkä se on vielä jollain tieteenalalla ihan relevanttia, mutta keskustelun tasoa voi analysoida myös siltä kannalta, miten se reflektoi kaiken taustalla olevia arvoja.

Yksi keskeinen ja todella syvällisesti arvopohjainen toimintaperiaate, jonka haluan nostaa sopimuspöytään, on luottamus. Se vaatii molemminpuolista näkemystä ja myös empatiaa. Puhtaasti kapitalistisen järjestelmän ongelma on nimenomaan luottamuksen puute. Se ajaa kohti entistä tiukempia ja sitovampia sopimuksia ja nostaa johtajiksi sellaisia henkilöitä, jotka eivät kovin paljon välitä muista ihmisistä – tai edes kykene ymmärtämään asioita muiden kuin lukujen ja etujen kautta. Toivon Sivistysala ry:ltä – ja toisaalta myös akateemisilta ammattilitoilta – löytyvän riittävästi sivistystä ja taitoa nousta arvokeskustelun tasolle ja esitetyissä työstä sopimisen parannuksissa suorastaan vaadin reflektiota tällä tasolla!

Petri Lehenkari

Lääketieteellisen solu- ja kehitysbiologian professori, Oulun yliopisto

Lue lisää kirjoittajalta