Tiede ja koulutus uudessa hallitusohjelmassa
Kirjoittanut
Juhani KnuutiTätä kirjoitettaessa uutta hallitusta yritetään saada muodostettua Suomeen. Yliopistot ja tieteentekijät seuraavat tapahtumaa sekä toiveikkaina että huolestuneina.
Lähes kaikki puolueet julistivat ennen vaaleja, että riittävä koulutuksen rahoitus tulisi taata. Myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) kehittämiseen on valtion osalta sitouduttu. Parlamentaarisen TKI-työryhmän loppuraportti esittää lukuisia kehityskohteita sisältäen merkittävää TKI-rahoituksen lisäämistä vuosien 2024–2030 aikana. Valtion TKI-rahoitus kasvaisi suunnitelman mukaan 40 prosenttia.
Raportissa linjataan: ”Lisätään valtionrahoitusta yliopistoille ja korvamerkitään rahoitusta työelämän tarpeen mukaisesti tutkijankoulutettujen osaajien määrän nostamiseen samalla ylläpitäen tutkijankoulutuksen korkea laatu. Samalla vahvistetaan koulutuksen ja tutkimuksen yhteyttä, mahdollistetaan pitkäjänteisen T&K-työn edistäminen, kilpaillun rahoituksen hyödyntäminen sekä laaja-alainen osaamispohjan vahvistaminen myös osaamisen huoltovarmuuden takaamiseksi. Perustutkimuksen edellytyksistä on huolehdittava.”
Lisärahoituksen kohteena olivat raportissa myös Suomen Akatemia, ammattikorkeakoulut ja Business Finland.
Kaikki on siis hyvin?
Kuitenkin samaan aikaan lähes kaikki puolueet ovat tunnustaneet usean miljardin sopeutustarpeet valtion talouteen. Tämä sopeuttamistavoite oli myös alun perin joillakin puolueilla jopa kynnyskysymyksenä hallitusyhteistyölle. Kun samaan aikaan on tarve tukea vajaarahoitettua terveydenhuoltoa ja satsata maanpuolustukseen, yhtälössä on merkittäviä haasteita.
Ennen vaaleja lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa oli maininta koulutuksen tärkeydestä. Lähes jokainen puolue kertoi lisäksi, että päätöksenteon tulisi perustua tutkittuun tietoon mutta itse tiedettä tai sen rahoitusta ei juurikaan nostettu esiin.
Ennestään tiedämme, että puolueohjelmissa tutkittu tieto muistetaan kyllä mainita mutta tulkinnat vaihtelevat, millä tavalla tätä tutkittua tietoa hankitaan ja mitä pitäisi tukea. Tiedebarometrista tiedämme, että luottamus tieteeseen on selvästi politisoitunut.
Barometrin mukaan käsityksissä tieteen ja tieteentekijöiden luotettavuudesta on puoluekohtaisia eroja. Poliittinen kanta vaikutti myös tulkintaan tutkimusrahoituksen liiallisesta kohdistumisesta ”hyödyttömään” tutkimukseen ja myös siihen, luotetaanko tiedeorganisaatioihin ja tutkijoihin.
90-luvun laman yhteydessä koulutukseen ja tutkimukseen panostettiin, kun taas 2000-luvun lamassa näiden rahoitusta leikattiin merkittävästi. Vaikka tällä hetkellä lupausten perusteella tilanne koulutuksen ja tutkimuksen osalta muistuttaa enemmän ensin mainittua tilannetta, emme tiedä tulevatko suunnitelmat toteutumaan ja mihin lisärahoitusta tullaan kohdistamaan.
Petteri Orpon puolueille esittämien kysymysten vastauksista voi päätellä, että kaikki puolueet ovat edelleen sitoutuneet koulutuksen kehittämiseen (kysymys 10) ja TKI-rahoituksen kasvattamiseen (kysymys 11). Kuitenkin koulutuksen kehittämisen painopisteet vaihtelevat. Perussuomalaisten mukaan korkeakoulujen aloituspaikat tulisi ohjata matemaattisluonnontieteellisille ja tekniikan aloille. Yliopistojen heikosti kehittyneeseen perusrahoitukseen voi joka tapauksessa olla vaikea saada korjausta ilman lisäkoulutuspaikkoja.
Juuri nyt on oikea aika nostaa esiin koulutuksen ja tutkimuksen pitkäjänteisen rahoituksen merkitystä Suomen menestymiselle. Tulisi korostaa myös ns. pehmeiden tieteiden ja perustutkimuksen merkitystä. Erityisesti tulisi viestiä, että tiede on itseohjautuvaa ja useimpien merkittävien havaintojen ja innovaatioiden taustalla on pitkäjänteinen perustutkimus.
Tiedemaailmalle on selvää, ettei poliittisesti ylhäältä ohjattu tutkimus ole tie menestykseen mutta tämä viesti tulisi saada perille myös poliitikoille.
