Tutkijakoulutus uudistuu – riittävätkö resurssit?
Kirjoittanut
Heli RuokamoOpetus- ja kulttuuriministeriö (OKM 7.2.2024) on osoittanut yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuksen uusien käytänteiden piloteille vuosiksi 2024–2027. Tavoitteena on kouluttaa 1 000 uutta tohtoria kolmessa vuodessa. Tämä edellyttää koko tutkijakoulutuksen uudistamista, ei pelkästään näiden 1 000 väitöskirjaopiskelijan osalta, vaan kautta linjan. Tohtorikoulutuspilotti on merkittävä investointi Suomen TKI-toiminnalle. Päätökset tohtorikoulutuksen muutoksista tulee käsitellä yliopistoissa kollegiaalisesti. Linjauksissa tulee ottaa huomioon tieteenalakohtaiset erot.
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry julkaisi kesäkuussa raportin: Tutkijakoulutuksen tulevaisuuden suunta Suomessa. Suositukset tutkijakoulutuksen kehittämiseksi. Tutkijakoulutuksen tulisi aiempaa paremmin vastata sekä akateemisen maailman että ympäröivän yhteiskunnan haasteisiin. Yliopistojen, elinkeinoelämän ja muiden organisaatioiden tulisi tehdä myös aiempaa tiiviimpää yhteistyötä. Tutkijakoulutuksen uudistamistavoitteet haastavat yliopistoja ja meitä professoreita. Tohtorikoulutusta tulee kehittää kestävästi ja laadukkaasti. Professoriliitto edellyttää, että tohtorikoulutettavien määrän nosto tehdään täysimääräisesti resursoiden. Miten tavoitteet saavutetaan ja miten resurssit, sekä henkilöresurssit että taloudelliset resurssit, riittävät uudenlaiseen tutkijakoulutukseen? Onko meitä väitöskirjatutkijoita ohjaamaan sitoutuneita professoreita tarpeeksi? Miten löydämme kaikkein potentiaalisimmat ohjattavat? Kuinka paljon heitä voi ylipäätään samanaikaisesti olla? Miten rahoitetaan muut kuin pilottien 1 000 tohtorikoulutettavaa?
Raportissa tutkijakoulutus on jaettu kolmeen teemaan, joissa kaikissa on mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen: tutkijakoulutuksen joustavat polut, ohjaus ja tuki sekä yhteistyön edistäminen. Meillä on yliopistoissa kolme perustehtävää: opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Kehittämisen tulee ulottua kaikille näille kolmelle osa-alueelle ja näkyä muutoksina, ei pelkästään tutkintovaatimuksissa, koulutusohjelmissa ja opetussuunnitelmissa, vaan myös erilaisina painotuksina ja prosentteina työsuunnitelmissa ja niiden toteuttamisessa.
Tutkijanuralle valmistautuminen voidaan aloittaa jo maisterivaiheessa; esimerkiksi maisterin tutkielma voi olla aiempaa laajemmin osa tohtorin väitöskirjaa. Väitöskirja voi koostua 2–3 artikkelista, käsikirjoituksista, olla esseeväitöskirja, monografia tai sisältää taiteellisen osuuden. Tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmien opintopistemääriä voidaan pudottaa 30 opintopisteeseen. Opetuksen osuus siis vähenee, mutta ohjauksen ja tuen tarve kasvaa. Ohjaukseen tulevat mukaan perinteisen kahden nimetyn tieteellisen ohjaajan lisäksi myös vertaisohjaajat, seurantaryhmät ja yliopiston ulkopuoliset asiantuntijat. Nämä kaikki edellyttävät tehokasta perehdytystä.
Tohtorikoulutettavat integroidaan aiempaa tiiviimmin tutkimusryhmien toimintaan. Yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle annetaan myös aiempaa enemmän painoarvoa. Millaisia vaikutuksia uudistuksilla on professoreiden palkkaukseen, palkkakehitykseen ja palkitsemiseen? Ei pelkästään valmistuneista tutkinnoista, vaan myös tutkimuksen vaikuttavuudesta ja väitöskirjatutkijan sujuvasta siirtymisestä työelämään. Viimeksi mainituista käytännöt ovat vielä luomatta. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää siihen, että ulkomailta tulleet henkilöt voivat jäädä tohtoritutkinnon tekemisen jälkeen Suomeen.
Tohtorikoulutuksen resursoiminen 3–4 vuoden tavoiteajalle edellyttää erityisesti huomion kiinnittämistä riittävään ohjaukseen, sen laatuun ja tukeen. Perinteisten tutkimussuunnitelmien ja jatko-opiskelusuunnitelmien lisäksi tarvitaan välietappien ja -tavoitteiden asettamista sekä seurantakäytäntöjä. 100 ensimmäistä päivää ovat tohtorikoulutuksen perehdytyksessä olennaisia. Opinto-oikeutta tulee voida myös rajata.
Myös väitöskirjan tarkastusprosessi tulee uudistaa, siihen ei tulisi käyttää enempää kuin 2 kuukautta. Unifin raportin mukaan esitarkastusvaiheen nykyistä revisiointiroolia tulisi keventää. Mutta miten se tapahtuu, siihen ei raportissa oteta kantaa.
Tutkijakoulutus uudistuu monin eri tavoin, olemmeko me valmiita muutoksiin?
Hyvä kirjoitus. Pilotin suunta on huolestuttava: määrää laadun kustannuksella. Lisäksi ihmistieteet jäävät käytännössä täysin syrjään hankkeesta. OKM:n politiikka on vuosia tähdännyt osaamistason madaltamiseen: lisää kanditutkintoja ja (laadusta tinkien) maisteri- ja tohtorin tutkintoja. Kun tähän lisätään holtiton todisvalintojen lisääminen ja onneton pääsykoeuudistus, joka ei huomio eri alojen erityispiirteitä, eikä opiskelijoiden motivaatiota, on tilanne huolestuttava. Tarvitsemme käänteen yliopistopolitiikkaan ja sen johto ei saa olla politiikkojen ja ministeriön maisterien käsisssä.