Uutiset

HERSC: Seisomme yhdessä yhdysvaltalaisten kollegoiden ja opiskelijoiden puolella autoritarismin ja tieteen kieltämisen aikoina

Eurooppalaisen opetusalan liittojen kattojärjestön yhteistyöelimen (ETUCE) tiede- ja korkeakoulukomitea (HERSC) kokoontui Brysselissä 11.–12.3. sääntömääräiseen kokoukseensa. Kokouksessa ilmaistiin vahvaa solidaarisuutta yhdysvaltalaisille kollegoille sekä heidän opiskelijoilleen. Professori Markku Vieru Lapin yliopistosta edusti kokouksessa Suomea ja Professoriliittoa. Kuva: HERSC Kokouksessa tuotiin esille huoli siitä, miten liittovaltiossa toteutetaan ja huolehditaan koulutuksesta ja tutkimuksesta, kun liittovaltion opetusministeriö on lopetusuhan alla…

JUKO: Työtaistelutoimet alkavat valtiolla ensimmäisen kerran lähes 40 vuoteen

Valtion palkansaajia edustavat JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisen ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat ilmoittaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta sekä liukumasaldojen kerryttämiskiellosta valtiolle. Kiellot alkavat keskiviikkona 19. maaliskuuta ja ovat voimassa toistaiseksi. Kiellot koskevat valtion kaikkia työsuhteisia työntekijöitä, joita valtion henkilöstöstä on noin 10 prosenttia. Valtion työmarkkinalaitos keskeytti virka- ja työehtosopimusneuvottelut 7. maaliskuuta. Se on tarjonnut yhteensä…

OKM uudistaa sidosryhmien kanssa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota

Opetus- ja kulttuuriministeriö uudistaa yhdessä sidosryhmien kanssa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiota. Tänä keväänä päivitetään tilannekuva. Tunnistettuja muutostekijöitä on useita, kuten väestörakenne, teknologia ja ympäristö. Yliopistot eivät ole passiivisia sopeutuja vaan aktiivisia tekijöitä. Professoriliitto korostaa, että yliopistojen opetus perustuu tutkimukseen, ja tutkimuksen tason noustessa myös koulutuksen taso kohoaa. Pitkäjänteisen ja riittävän rahoituksen turvaaminen on edellytys sille,…

Professoriliiton lausunto sivistysvaliokunnalle Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta

Perustuslaissa turvattua tutkimuksen vapautta ei saa kaventaa. Tieteen suuntaamisen tulee toteutua ensisijaisesti tieteellisen yhteisön itsensä harjoittaman kritiikin kautta. Professoriliiton mielestä hallituksen Suomen Akatemiaa koskevan esityksen tekstimuotoilu turvallisuuden osalta on epäonnistunut, ja sitä tulee muuttaa. Voimassa olevaa lakia Akatemiasta tulee täydentää maininnalla siitä, että Akatemia ei saa hoitaa tehtäviään tavalla, joka olisi ristiriidassa Euroopan unionin neuvoston…

Åbo Akademin lomautukset olisivat toteutuessaan märkä rätti yliopistoyhteisön kasvoille – eivät toisi pidempikestoista ratkaisua

Åbo Akademin muutosneuvottelut ovat päättyneet erimielisinä. Yliopisto harkitsee neuvotteluesityksen mukaan organisaatiouudistusta ja noin 50 henkilön irtisanomista talouden tasapainottamiseksi pidemmällä aikavälillä sekä koko henkilökunnan lomauttamista pienentääkseen vuoden 2025 kuluja. Professoriliiton hallitus käsitteli Åbo Akademin tilannetta kokouksessaan 14.2. Professoriliiton näkemyksen mukaan tilanne edellyttää pidempiaikaisia toiminnallisia ja rakenteellisia muutoksia. Liiton mielestä opetus- ja tutkimushenkilöstön lomauttaminen lamaannuttaisi koko yliopiston…