Hallinto

Liiton kokous

Liiton varsinainen kokous pidetään joka toinen vuosi. Hallitus kutsuu kokouksen koolle jokaiselle jäsenelle lähetetyllä kirjeellä. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on kokouksessa äänioikeus. Liiton varsinainen kokous käsittelee hallituksen valmistamat toimintakertomukset sekä valitsee liiton valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä liiton valtuuston varsinaiset ja varajäsenet. Liiton ylimääräinen kokous kutsutaan koolle paitsi hallituksen aloitteesta myös silloin, kun vähintään 1/10 liiton varsinaisista jäsenistä tai vähintään 1/10 liiton kaikista jäsenistä sitä kirjallisesti pyytää.

Valtuusto

Valtuuston jäsenet valitaan siten, että kustakin liiton osastosta valitaan yksi varsinainen jäsen ja tälle kaksi varajäsentä kutakin alkavaa sataa liittoon kuuluvaa osaston jäsentä kohden. Liiton osastot tekevät ehdotukset edustajistaan.

Valtuusto

Hallitus

Liiton hallituksen muodostavat kahdeksi vuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja ja 1–2 varapuheenjohtajaa sekä vähintään kuusi (6) ja enintään kahdeksan (8) muuta varsinaista jäsentä sekä jälkimmäisten henkilökohtaiset varajäsenet.

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja/varapuheenjohtajat ja hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuuston syyskokouksessa.

Hallitus

Työryhmät vuonna 2024

Hallituksen työvaliokunta

Hallituksen työvaliokunnan muodostavat liiton hallituksen puheenjohtaja Jukka Heikkilä, varapuheenjohtajat Teija Laitinen ja Petri Mäntysaari, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä ja järjestöpäällikkö Raija Pyykkö.

Valtuuston työvaliokunta

Valtuuston työvaliokuntaan kuuluvat liiton valtuuston puheenjohtaja Eeva Moilanen, valtuuston varapuheenjohtaja Jukka Pellinen, hallituksen puheenjohtaja Jukka Heikkilä, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä ja järjestöpäällikkö Raija Pyykkö.

Sijoitustoimikunta

Sijoitustoimikuntaan kuuluvat liiton puheenjohtaja Jukka Heikkilä, varapuheenjohtaja Teija Laitinen ja toiminnanjohtaja Tarja Niemelä. Talousvastaava Anne Lehto toimii sihteerinä. Sijoitustoiminnan asiantuntijajäseninä toimivat professori Luis Alvarez ja professori Timo Rothovius.

Professoriblogin toimituskunta

Professoriblogin toimituskuntaan kuuluvat liiton puheenjohtaja Jukka Heikkilä, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä ja viestintäpäällikkö Leena Kurkinen.

Tekijänoikeustyöryhmä

Liiton tekijänoikeustyöryhmään kuuluvat Jukka Heikkilä (pj) (TY), Petri Mäntysaari (Hanken), Eeva Moilanen (TAU), Olli Norros (HY), Esko Niemi (Aalto), Keijo Ruotsalainen (OY), Katja Weckström (ISY) ja Tommi Kärkkäinen (JY). Sihteerinä toimii liiton työsuhdepäällikkö Leevi Mentula.

Vaalitoimikunta

Vaalitoimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana Paula Rossi (OY), Hannu Rantanen (LUT) ja Maria Lähteenmäki (ISY). Sihteerinä toimii työsuhdepäällikkö Leevi Mentula.

Liiton luottamushenkilöiden valintaprosessia käsittelevä työryhmä

Työryhmään kuuluvat Eeva Moilanen (pj), Jukka Pellinen, Olli Norros, Petri Mäntysaari, Johanna Moisander ja Tarja Niemelä (siht.).

Matrikkelityöryhmä

Matrikkelityöryhmään kuuluvat puheenjohtajana Laura Kolbe (HY), Petri Lehenkari (OY), Johanna Kujala (TUNI), Anne Juppo (HY), Leena Kurkinen ja Raija Pyykkö (siht.).