Lausunnot
-
Professoriliiton lausunto sivistysvaliokunnalle Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta
Perustuslaissa turvattua tutkimuksen vapautta ei saa kaventaa. Tieteen suuntaamisen tulee toteutua ensisijaisesti tieteellisen yhteisön itsensä harjoittaman kritiikin kautta. Professoriliiton mielestä hallituksen Suomen Akatemiaa koskevan esityksen tekstimuotoilu turvallisuuden osalta on epäonnistunut, ja sitä tulee muuttaa. Voimassa olev…
Julkaistut: -
Professoriliiton viestit Risto Murron vetämälle kasvutyöryhmälle
Tiede, taide ja sivistys ovat hyvinvoinnin ja kansainvälisen kilpailukyvyn perusta. Korkeatasoinen tutkimus mahdollistaa kilpailukykyisen kehitys- ja innovaatiotoiminnan, sillä yhteiskunnan tarvitsemat uudet sovellukset perustuvat laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen perustutkimukseen. Jos tieteentekemisen mahdollisuudet eivät ole Suomessa vä…
Julkaistut: -
Professoriliiton lausunto Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitysluonnoksessa ehdotetaan, että akatemiaprofessoreita ja akatemiatutkijoita ei enää mainittaisi laissa Suomen Akatemiasta. Professoriliitto muistuttaa, että Suomen Akatemian rahoittaman akatemiaprofessori-tehtävän merkitys on kasvanut tenure track -järjestelmien käyttöönoton myötä. Liitto korostaa, että akatemiaprofessorei…
Julkaistut: -
Professoriliiton lausunto sivistys- ja tiedejaostolle valtion talousarviosta vuodelle 2025
Professoriliitto kiittää maan hallitusta panostamisesta Suomen tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohti 4 prosentin BKT-osuutta. Valtion satsaukset TKI-toimintaan mahdollistavat talouden kasvun ja kannustavat yrityksiä investoimaan innovaatioihin ja toimialojen uusiutumiseen. Professorikunta on osallistunut ja osallistuu laajasti T&K-t…
Julkaistut: