Professoriliiton lausunto sivistys- ja tiedejaostolle valtion talousarviosta vuodelle 2025

Professoriliitto kiittää maan hallitusta panostamisesta Suomen tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohti 4 prosentin BKT-osuutta. Valtion satsaukset TKI-toimintaan mahdollistavat talouden kasvun ja kannustavat yrityksiä investoimaan innovaatioihin ja toimialojen uusiutumiseen. Professorikunta on osallistunut ja osallistuu laajasti T&K-toimintaan perustutkimuksen ja koulutuksen lisäksi.

Panostukset tutkimukseen, koulutukseen ja osaamiseen ovat erityisen tärkeitä tilanteessa, jossa Suomen talouden rakenteellisena ongelmana on heikko tuottavuuden kasvu, ja tuottavuuskasvua ovat hidastamassa vähäiset tuotannolliset ja elinkeinoja uusintavat investoinnit. Professoriliitto muistuttaa, että tutkittuun tietoon perustuvalla päätöksenteolla ja sivistyksellä on hyvinvointia ja osallisuutta lisäävä sekä yhteiskuntarauhaa ylläpitävä vaikutus.